Suomen U19-naiset kakkosiksi Polish Cupissa

Ruotsi karkasi johtoon neljä kertaa, ja kolmesti Suomi pystyi nousemaan rinnalle. Ruotsin avauserän maalin kuittasi toisen alussa Vilja Kuutniemi, joka uitti läpiajosta pallon verkkoon samalla kun häntä rikottiin ja erotuomarin käsi nousi siirretyn rangaistuksen merkiksi pystyyn. Ruotsin pelin puolivälissä rangaistuslaukauksesta sijoittaman johdon kuittasi puolustajan lapaan lahjoittamasta pallosta Suomen avausosuman syöttänyt Zara Gauffin-Kauste.

Vielä Ruotsin kolmaskin johtomaali sai Suomelta vastauksen, kun Elsa Holopainen päätti ylivoiman pommittamalla tasoituksen Natalie Sandströmin poikkisyötöstä. Ruotsin voittomaaliksi jäänyt 4-3 syntyi heti perään kiusallisesti, kun ottelun toisen puolikkaan torjuneen Siiri Tullan rohkea heittoavaus katkesi Ruotsin kärkikarvaajan jalkaan ja tämä sai siirtää pallon avoimeen verkkoon Tullan ajauduttua vielä ulos alueeltaan. Ruotsi iski vielä loppunumerot keskeltä Suomen maalintekosektoria eikä kavennus enää onnistunut edes kuudella viittä vastaan.

Salibandya, Nowy Tomysl, Puola

U19-naisten Polish Cup, loppuottelu

Ruotsi–Suomi 5-3 (1-0, 1-2, 3-1)

  1. erä: 5.08 Engla Johansson (Lisa Lindvall) 1-0.
  2. erä: 21.13 Vilja Kuutniemi (Zara Gauffin-Kauste) 1-1 sr, 31.58 Elin Wadell 2-1 rl, 32.24 Gauffin-Kauste 2-2.
  3. erä: 45.45 Elvira Nassen (Wadell) 3-2, 48.51 Elsa Holopainen (Natalie Sandström) 3-3 yv, 49.11 Emellie Gharaei 4-3, 54.44 Johansson (Wadell) 5-3.

Torjunnat:
Josefin Hellström Ruotsi 4+7+10=21,
Vilhelmiina Niemelä Suomi 7+3+(0)=10 ja Siiri Tulla Suomi (0)+3+2=5 (vaihto 29.50).

Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 2×2 min.

Erotuomarit: Mateusz Jarysz ja Kamil Serocki, Puola.

Yleisöä: 420.

Suomen parhaana palkittiin Minea Kärki.

Polish Cupin muut sijoitusottelut:

Sijat 7-8: Latvia–Puola 4-5

Sijat 5-6: Slovakia–Tanska 6-5

Sijat 3-4: Sveitsi–Tshekki 5-14

Lähde

By

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *