Ensimmäinen työpäivä ei unohdu – R-kioski tarjoaa nuorille ensiaskeleen työelämään kesällä 2026

– Me uskomme, että työelämään tutustumisen kuuluu olla innostava ja rohkaiseva kokemus. Sellainen, josta nuori lähtee kotiin hymy huulilla ja ajatus mielessä: minähän osaan ja haluan oppia lisää, sanoo R-kioskin henkilöstöjohtaja Anna Wotherspoon.

R-kioski on monelle nuorelle tuttu paikka jo asiakkaana. Juuri siksi kioski toimii luontevana ensiaskeleena myös työkokemuksen kartuttamiselle: ympäristö on tuttu omasta arjesta, ihmisläheinen ja täynnä aitoja kohtaamisia.

Kioskiarki tutuksi ja katse tulevaisuuteen

Kesäharjoittelussa nuoret osallistuvat kioskin arkeen ikään sopivissa perustyötehtävissä, kuten kuorman purussa, hyllytyksissä, maistatuksissa ja mahdollisesti myös kassatyöskentelyssä. Työpäivät ovat enintään kuuden tunnin mittaisia ja sijoittuvat arkipäiville. R-kioskilla panostetaan perehdytykseen, selkeään ohjaukseen ja siihen, että nuori kokee olevansa osa porukkaa.

– Tämä on matalan kynnyksen tapa auttaa nuoria eteenpäin ja tukea heidän kasvuaan kohti työelämää, kertoo viime kesänä nuorelle työtä tarjonnut R-kauppias Kati Nuora.

R-kioskille kesäharjoittelu ei ole vain kahden viikon jakso, vaan osa pidempää polkua. Kioski on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään, joka voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Osalle se on myös alku uralle myyjänä tai tulevaisuuden yrittäjänä.

Tutustu työelämään ja tienaa -malli lyhyesti

Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyö on kahden viikon mittainen (10 työpäivää) yhdenjaksoinen työsuhde, joka sijoittuu R-kioskeilla ajalle 1.6.–31.8.2026. Harjoittelu on tarkoitettu 14–17-vuotiaille nuorille. Harjoittelusta maksetaan 425 euron kertakaikkinen korvaus, joka sisältää lomakorvauksen ja muut työehtosopimuksen mukaiset etuudet.

Lähde

By

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *